Käsittelen tässä tekstissä valurautaisia ja peltisiä pattereita.

Olen urani aikana korjannut tai korjauttanut satoja eri aikakauden kiinteistöjä. Olen huomannut, että patterin käyttöikään ei vaikuta niinkään patterin ikä, vaan valmistustapa ja käyttöhistoria.

Yleisesti voin todeta, että raudasta valmistetun patterin käyttöikää ei ole vielä pystytty testaamaan ainakaan Suomessa. Ensimmäiset vesikeskuslämmitykset on tehty 1930-luvun alussa, ja näidenkin pattereiden käyttövuodet ovat alle 100 vuotta. Olen ollut korjaamassa Helsinkiin ensimmäisiä rakennettuja keskuslämmityksiä ja pääosin näissä ei ole tullut vastaan pattereita, jotka olisivat olleet uusimistarpeessa.

Vanhassa verkostossa on tietenkin tärkeää, että korjaustoimet on oikein mitoitettu ja vaihtotyössä vältetään tiettyjä asennusvirheitä. Valurautapatterin pystyy rikkomaan pelkällä virheellisellä asennustekniikalla.

Olen itse huomannut, että itse valurautainen lämmityselementti on laadukkaampi, kuin siihen käytetyt sen aikaiset putkiosat. Näissä elementeissä olevien supistusnippojen yms. murtumia on ollut enemmän, kuin varsinaisia patterin hajoamisia.

Ehkä yksi tärkeä asennustyössä huomioitava asia on, että patterin kytkentäputkiin ei saa muodostua jännityksiä. Veto tai vääntö vanhaan putkiosaan saattaa ylittää putkiosan murtolujuuden.

Patterin käyttöikä

Monesti puhutaan, että lämmityspatterin käyttöikä on 50 vuotta. Tämän perustelut ovat ainakin itseltäni jääneet kuulematta. Puhuttaessa käyttöiästä voidaan lähteä miettimään mitä kuormia pattereihin kohdistuu.

Korroosio eli ruoste

Normaalitilanteessa ei patteriverkostossa ole ruostetta eikä korroosiota. Normaali hyvin toimiva patteriverkosto on suljetun kierron järjestelmä ja kaasun vaihto kiertävään nesteeseen on käytännössä olematonta.

Ainoa tilanne, missä happea verkostossa on, kun verkosto ensimmäisen kerran otetaan käyttöön tai huollon takia vesi vaihdetaan. Tämä hapen määrä on niin pieni, että sen korroosiota aiheuttava vaikutus on käytännössä olematon. Verkostossa oleva happi palaa oletettavasti muutamassa tunnissa pois ja verkostoonhan ei kaasunvaihtoa tapahdu.

Olen useamman kerran tilaajan pyynnöstä selvittänyt pattereiden kuntoa. Patteri on halkaistu sahaamalla ja en ole kertaakaan nähnyt, että patterin sisällä olevissa metallipinnoissa olisi korroosion merkkejä. 40 vuotta vanha patteri on sisältä kiiltävä.

Kuva 1. Korkeavuorenkatu 3:n yläkerran patteri siivutettuna. Patterin ikä n. 85 vuotta. Patteri on valurautaa ja elementin sisällä ei näy merkkejä ruostumisesta.

Miksi sitten pattereita ruostuu aika-ajoin?

On tilanteita missä pattereita ruostuu ja niitä joudutaan uusimaan. Nämä ovat usein seurausta patteriin kytketyn putken tai osan pitkäaikaisesta vuotamisesta. Tämä voi olla sellainen näkymätön vuoto. Vettä tulee niin vähän, että se pitää liitoksen kosteana, mutta ei muodosta tippaa. Tämä on seuraus epäonnistuneesta liitososan tiivistämisestä tai valmistevirheestä osassa.

On myös tilanteita, varsinkin 1930–1950-luvun elementeissä, että elementin valmistuksessa jokin on mennyt vikaan. Esimerkiksi hitsaussauma on hikoillut läpi ja aiheuttanut pikkuhiljaa ruostumisen. Nämä ovat yleensä yksittäistapauksia.

Joissakin tilanteissa taloa rakentaessa pattereita on lyhennelty ja liitelty työmaalla ja näissä voi joskus olla valmistevikoja. Varsinkin 1950-luvulla pattereita muokattiin paljon työmaalla. Tuon aikainen hitsaustekniikka saattoi aiheuttaa huokoisia saumoja.

Ulkopuolinen kosteus on suurin syy pattereiden ruostumiseen. Taloyhtiöiden saunatiloissa patterit ovat usein ruostepilkuilla. Näistäkin selviää, kun patterin pohjustetaan kunnolla ja huoltomaalataan ajoittain. Pattereita suunniteltaessa kosteisiin tiloihin tulisi käyttää pohjasinkittyjä elementtejä.

Virtaaman aiheuttama kuluma

Yleisesti patteriverkostossa käytettävät virtausnopeudet ovat yleensä maltillisia. Varsinkin lämmityselementeissä virtausnopeudet ovat niin alhaisia, että niiden kuluttava vaikutus on hyvin minimaalinen. Patterissa virtaavan nesteen nopeus liikkuu 0,1 m/s tietämissä.

Kulumista tapahtuu, mutta ei ole tullut vastaan vielä patteria tai lämmitysputkea, joka olisi virtaamasta ohentunut niin paljon, että vuotoa olisi tullut.

Loppusanat

Hyvin pidetyn patteriverkoston käyttöiän kestotesti on vielä käynnissä. Odotellaan toinen sata vuotta niin eiköhän se sieltä löydy.