Patterin suhina
Aika-ajoin tulee vastaan ongelma, jossa vesikeskuslämmityksessä olevista pattereista kuuluu suhinaa. Tässä yleisin syy on se, että patteriventtiilin ylivaikuttava paine on liian suuri. Eri valmistajat antavat eri painealueet, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kun 15 kPa ylittyy niin patteriventtiili saattaa aiheuttaa suhisevaa ääntä. Varsinaisesti itse venttiili ei pidä juurikaan ääntä. Venttiilissä kiinni oleva patteri ottaa venttiilin aiheuttaman resonanssin ja alkaa toimia kaikukoppana. Eli teknisesti patteri pitää ääntä.
Patterin suhina vältetään helpoimmin käytettäessä suunnitteluvaiheessa venttiilin valmistajien painealueita. Lisäksi on ehkä syytä välttää joitakin venttiilityyppejä niiden ääniherkän käyttäytymisen takia.
Ääni ei aina tule patterin läheisyydestä ja ei välttämättä johdu korkeista paine-eroista. Suosittelen lukemaan blogin Enkelikuoro.
Patterin napsuminen
On tilanteita, joissa patteriverkostosta kuuluu naputtavaa ääntä.
Patterin epätasainen napsuminen
Varsinkin, jos ääni ei ole tasaisen syklistä, on kyseessä lämpölaajenemisesta syntyvä putken- tai patterin lämpösiirtymä.
Kaikki materiaalit, joita putkijärjestelmissä käytetään, laajenevat lämpötilan muutoksissa. Tämä ”lämpölaajeneminen” saattaa joissain tilanteissa aiheuttaa ääntä. Ääni syntyy siitä, kun lämpötilanmuutoksen aiheuttama ”turpoaminen” kasvattaa tai lyhentää putkea.
Patterin tasainen napsuminen
Mikäli kannakkeissa tai rakenteissa on liukupinnat liian tiiviit tai kitkaiset, voi liukuma olla nykivää. Tästä syntyy napsemainen syklinen ääni.
Usein tämä ääni ei aiheudu patterista, josta se kuuluu. Ääni kulkeutuu verkostosta ja voimistuu patterissa.
Varsinkin vanhemmat yksilevyiset tasapintaiset patterit toimivat hyvinä kaiuttimina.
Lisäksi tätä naputtavaa ääntä voi syntyä, jos verkoston menoveden lämpötila ei ole vakaa. Tätä voi ilmetä muun muassa nykyisissä kompressoritekniikka hyödyntävissä järjestelmissä. Näissä säätölaitteisto ei aina pysy mukana kompressorien nostaessa veden lämpötilaa.